Tätä projektia on tullut lähinnä tuolla viikonloppukettingeissä manattua jo viikkokausia ja ainakin yksi toive tuli kuvamateriaalistakin, joten silläkin uhalla että doxxaan itseni: kuvamateriaalia sanojen kera, olkaa hyvä.

Tästä lähdettiin. Sen verran projektia on jo aloitettu, että katolta on pudoteltu joskus edellisten omistajien toimesta asentama pelti ja sen ruoteet, eli päällä on vanha ja heikkokuntoinen huopa. Vasemmasta reunasta kaidetta näkyy aika selkeästi että miksi projektiin oli vähän pakko ryhtyä, eikä tuo nyt mikään varsinainen silmänilo muutenkaan ollut ja pienikin vielä.

Vähän moottorisahaa, sorkkarautaa ja muita sopivan järeitä työkaluja ja katto sai lähdöt paljastaen vähän mielenkiintoisen rakenteen mikä terassiin oli tehty. Syytä en tiedä, mutta tuo panelissa oleva reikä on vetäisty jäljistä päätellen moottorisahalla ja sinne oli laitettu pätkä lankkua seinähirteen asti kiinni. Tuo itse katon runkokin oli sanotaanko että erikoinen ja kasattu vähän vaikka minkälaisista pätkistä ja jämäpaloista.

Seinä korjattu ja maalattu, tässäkohtaa oli vielä ajatus että tuon vanhan lattian rungon voisi käyttää ja jatkaa siitä eteenpäin pientä laajennosta.

Se jäi hyvin äkkiä haaveeksi kun aloin repimään vanhaa lattiaa irti, aikalailla kaikki puutavara oli enemmän tai vähemmän pehmeää, muutama pätkä siellä täällä oli ehjääkin, mutta sepä ei paljon lämmitä jos lattianiskassa on keskellä puolitoistametriä tervettä.

Samalla selvisi, että jo aikaisemmin käytetty kikka mennä ehjästä seinästä läpi oli toteutettu myös tälläkertaa, tosin vajaa 3 metriä leveästi. Molemmissa läpimenoissa oli siis villat näkösällä ja kaikkea kivaa, onneksi katto on pitänyt niin talon rakenteisiin asti ei ole kosteutta päässyt, mutta noiden kanssa meni aikalailla viikon illat askarrellessa ylimääräistä.

Seinän korjauksen jälkeen olikin sitten uusien lattianiskojen vuoro. Betonilaattoja, pilariharkkoja, vatupassi, valmisbetonia ja viheliäistä nysväämistä että kaiken saa suoraan sekä keskenään että talon seinän kanssa. Lopulta homma kuitenkin valmistui ja lattianiskat sai läjätä uusien perustusten päälle pitkien ruuvien ja kulmarautojen kanssa.

Samaten kuvassa näkyy jo talon seinään kiinnitetyt palkit joiden varaan kattoniskat saa laitella.

Pihan puolelle samanlainen palkkirakenne kattoniskoja varten väliaikaistukien kera.

Kattoniskat paikoillaan odottamassa harvarimaa. Kiinnitys kulmaraudoilla kantaviin parruihin.

Katto on saanut rimoituksen ja lattian asennus päsee alkamaan. Kokonaisuudessaan projektiin meni reilu 600 terassiruuvia ja äkkiä melkein saman verran kaikenlaisia muita ruuveja.

Kaiteet rakensin ensin paikallaan mittaan ja maalauksen jälkeen ruuveilla muuhun rakenteeseen kiinni. “Kivijalka”-aita samalla periaatteella, mutta pelkkää rimaa käyttäen, eli siihen ei oikein kestä nojailla, mutta tuon tarkoitus muutenkin on pitää kissat ja muut elukat pois alta ja tietysti maisemoida alaosa vastaamaan loppuja.

Lopun näpertelyn, valokatteiden asennuksen ja pienen siivoustuokion jälkeen homma näyttääkin sitten tämmöiseltä. Nyt pitää keksiä viikonloppuketjuihin jotain muuta valittamista.

Sen verran vielä puuttuu että sähkötöitä pitää vähän hipistellä, minkäänlaisia valoja tuolla ei tällähetkellä ole ja pistorasioitakin voisi olla vähän enemmän kuin yksi, mutta ne on vielä vähän suunnitteluasteella. Samaten nurmikko otti vähän kipeää etenkin eilen noita katteita asentaessa kun se vesisade ei forecan ennusteista huolimatta loppunutkaan, mutta se on ensikevään hommia sitten se.

    • IsoKiero@sopuli.xyzOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      5
      ·
      edit-2
      1 year ago

      En aivan viimeisen päälle pitänyt kirjaa, mutta puutavaraan n. 1500, katteisiin n. 500 ja ruuveihin,maaliin ja muuhun tilpehööriin joku 2-300, eli vähän pyöristellen karkeasti 2,5 kiloa.